Search

Joulupuu on rakennettu, karvanuttu silitetty

Kaikki Paketissa joululahjojen paketointi

Neljäs adventtisunnuntai on koettanut. Se tarkoittaa, että joulu on jo aivan ovella. Hui! Meillä valmistelut alkavat olla loppusuoralla. Eilisilta kului viimeisiä lahjoja paketoidessa. Aleksi valmisti köökin puolella joulusinappia ja kahta eri makuista glögiä.

Paketointipuolella monenmoista on tullut tehtyä, toisaalta paljon on jäänyt kiireen vuoksi toteuttamattakin. Jääpähän ideoita myös ensi vuodelle.  Pakettikavalkaadia katsellessa huomasimme yhden kuvion nousevan hämmästyttävän usein esiin. On täysin sattumaa, että joulupuu on päätynyt niin moneen tämän joulun pakettiin. Kuusiteemalla mennään tässäkin postauksessa. Kun edelliset kuusipakettimme syntyivät kuvioteipistä, nyt materiaalina on käytetty silkkipaperia ja mehupillejä.

Saat ylimmässä kuvassa näkyvän kauniin kuusikuvion pakettiin, kun käärit lahjan kahteen erilaiseen paperiin ja leikkaat askarteluveitsellä päällimmäiseen kääreeseen puolikkaan joulukuusikuvion. Kuvio kannattaa kohdistaa ja piirtää oikeaan kohtaan pakettia heti alkuvaiheessa. Sen jälkeen kuvion voi leikata askarteluveitsellä ääriviivoja pitkin. Paketin voi nyt kääriä molempiin lahjapapereihin ja lopuksi avata leikatun kuusenpuolikkaan. Paketti on toteutettu samalla periaatteella kuin syksyllä tekemämme 30-vuotispaketti. Tarkempi ohjeistus siihen löytyy täältä (klik).

Kaikki Paketissa joululahjojen paketointi

Joulupuun voi rakentaa paketin päälle myös paperipilleistä. Kuusikuvio syntyy, kun leikkaat pilleistä eri mittaisia pätkiä ja liimaat ne kiinni pakettiin. Halutessasi voi koristella kuusen pienillä helmillä, napeilla tai silkkinauhalla.

Kaikki Paketissa joululahjojen paketointi

Viimeistä pakettiamme koristaa pyykkinarulla roikkuva, huovasta tehty joulupukin nuttu. Pakettiin tarvitset valkoista ja punaista huopaa, klemmarin sekä narua. Aloita piirtämällä nuttu valkoiselle paperille ja käytä sitä sapluunana huovassa. Leikkaa valkoisesta huovasta nuttuun karvareunukset ja liimaa ne asuun kiinni. Vääntele valkoisesta klemmarista henkari (katso ohje klikkaamalla tästä!). Liimaa nuttu ja henkari pakettiin kiinni. Lopuksi kierrä naru paketin ympäri niin, että saat henkarin "roikkumaan" siitä.

Ennen joulua ennätämme esitellä vielä yhden tekemämme paketin. Sen jälkeen onkin aika hiljentyä joulunviettoon. Toivottavasti sinunkin jouluvalmistelusi ovat hyvällä mallilla. Vinkkimme on, että kaiken ei tarvitse olla vimpan päälle. Kyllä se joulu tulee, vaikka jotain jäisi tekemättäkin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti